Nikon d3100 Hinta Vinkki
Feb 17Nikon d1300 Järjestelmäkamera on hyvä olla menossa mukana
14:sta Mexapixelin digitaalikamera Nikon d3100 on yksi monista senttihuutokaupoissa huudettavista kohteista.
Itselläni tulee harrastettua jonkin verran valokuvausta varsinkin matkustellessa, Nikon kokemuksia luettuani ja vertailtuani niitä muihin järjestelmäkameroihin, tulin siihen tulokseen, että tuo d1300 sopii omiin tarkoituksiini parhaiten.
Nämä senttihuutokaupat ovat minulle sellainen hauska harrastus, jota suosin etenkin silloin, kun olen
hankkimassa jotain kodin elektroniikkaa, jota on tarjolla myös jossain senttihuutokaupassa. Omaa taloutta pienimmän huutopaketin ostaminen ei vielä laita nurin, laittaa se kyllä melkein, muttei aivan, joten silloin tällöin tykkään osallistua näihin kilpailuhenkisiin “huuto-turnajaisiin”.
Olen melko kilpailuhenkinen kaveri, ja minun on vaikea vastustaa kiusausta yrittää voittaa haluamani tuote murto-osalla siitä hinnasta, minkä joudun maksamaan elektroniikkaliikkeeseen marssiessani.
Joskus on huuto-strategia kohdallaan ja tuote toimitetaan kotiin voitokkaan session jälkeen. Jonain toisena päivänä milloin kaikki muukin on mennyt niin sanostusti “käteen”, niin silloin menee kamerat ja muut tuotteet kilpahuutajille. Jos lukijoissa on pokerin pelaajia, niin oletteko huomanneet tällaista saman tapaista ilmiötä myös pelipöydissä.
Tulee melkein sellainen epätodellinen tunne, että eihän tämä nyt voi siis olla enää mahdollista, mutta kyllä se valitettavasi on, ja pataan tulee sarjatulella.
Niin voittavan pokerin pelaajan, kuin myös voittavan huutajan tulee oppia tunnistamaan tällaiset päivät mahdollisimman nopeasti, ja kun riittävä varmuus on saatu, niin on otettava itseä niskasta kiinni, ja lopetettava kaikki taloudellinen toiminta sen päivän osalta.
Jos tänään ei onnistu, niin huomenna on aina uusi päivä ja mahdollisuus huutaa itselleen vaikkapa juuri tuo Nikon d1300 hinta-lapulla, mitä et normaaleista kamerakaupoista löydä.





